|
|
| Nimi: evedy&ede |
01.05.2010 19:11 |
heräsin aamulla siihen kun jalkani osui johonkin kovaan. nousin ylös ja katsahdin jalkopäähäni. se mitä olin potkaissut oli ollut neomuna.
otin sen hellästi syliini ja rupesin katselemaan ympärilleni. huomasin olevani mökissä ja sitten muistin että munan nimi oli ede ja hoitaisin sitä tällä mökissä ja muutenkin ja antaisin sen kehittyä.lovely. olisi ihanaa katsoa sen kehittyvän.
söin aamu palaa ja mietin siinä samalla mitä voisin tehdä täällä.
-mehän voisimme lähteä katselemaan paikkoja vai mitä? muna liikahti vähän ja tajusin sen ymmärtävän puheeni. jippii. niinpä laitoin vaatteet päälleni ja lähdimme kävelemään.
-täälläpä on hienoa ,eikö olekkin ? muna nyökkäsi taas vähän vaikka tuskin se näki mitä sen ympärillä oli, mutta kohta se näkisi kun se kuoriutuisi. tuskin maltan odottaa minkä näköinen siitä tulisi...tällä on paljon muiden hoitajien mökkejä ja kauppoja paljon kaikkea muuta. olisin halunnut ostaa edelle jotain mutta kun minulla ei ollut yhtään rahaa niin en voinut. kiertelimme ympäriinsä ja lopulta palasimme mökille. puuhailin jotain mökissä ja sitten kävimme nukkunmaan. olipa mukava päivä ajattelin ennen kuin nukahdin. |
|
| Nimi: Lisa Marie |
19.02.2010 15:19 |
Jatkuu
-Voi ei! Se pääsi karkuun Mira huusi.
-Umgh... Leima tuhisi
Samaan aikaan metsän toisella puolella silittelin pelokasta ja sileää munaa. Yhtä äkkiä tunsin aivan kuin muna olisi säikähtänyt. Hän lähti vierimään kauemmas puun juurelle peloissaan.
-Coco? Minne menet? Mitä tapahtui? sanoin
Coco alkoi täristä kovemmin ja yhtä äkkiä lammas ravasi ohitseni ja törmäsi puuhun. Juoksin nopeasti katsomaan olivatko Coco ja lammas kunnossa. Coco oli kunnossa, munaan oli tullut vain muutama naarmu. Sitten irroitin lampaan sarvet puusta. Nostin Cocon syliini ja silittelin lampaan villaista turkkia. Sitten veimme lampaan aitaukseen. Juoksin sisälle Coco sylissäni kertomaan Aishalle että yksi lampaista on napattu.
-Aisha! Aisha! Huutelin ja juoksin ympäri taloa.
-Ump! Upmmpe! Umpäkevta! kuului ylhäältä
Menin hitaasti ylös ja kuulin makuuhuoneesta kahden miehen naureskelevan.
-Näillä rahoilla saadaan varmasti paljon hieno kamaa jotka voim vaihtaa rahaan niin että meistä tulee miljardöörejä! Toinen miehistä sanoi.
Hiivin makuuhuoneen ovelle ja kurkistin avaimen reijästä. Näin FarmariAishan köytettynä ja kaksi miestä tutkimassa hänen arvoesineitään. Yhtääkkiä toinen miehistä kääntyi ja sanoi
-Hei! Mitä sä teet?
Säikähdin ja lähdin juoksemaan alakertaan. Nappasin Cocon ja piilotin hänet sohvan taakse etteivät rosvot satuttaisi häntä. Soitin poliisiin ja Sannille että tulevat nopeasti täällä on rosvoja. Sitten hain Leiman ja Miran metsästä ja suunnittelimme miten hyökkäämme.
-Minä lennän ikkunasta! Mira hihkaisi
-Ei sinä pysyt täällä! Leima vahtii sinua, sanoin Miralle ja jätin heidät keittiöön.
Menin ylös ja hiivin makuuhuoneeseen. Otin mukaani puukon jolla saisin köydet auki. Hiivin oven raosta sisään ja koitin avata köysiä Aishan ympäriltä.
-Ai! Viilsin sormeeni
Rosvot huomasivat minut ja lähtivät pakenemaan ja lähdin heidän perässään. Rosvot juoksivat suoraan kohti ulkoovea mutta ennen kuin he kerkisivät Coco lähti kierimään suoraan kohti heitä. Kesken matkan munankuori hajosi pieni Coco tuli esiin. Hän tönäisi rosvot nurin niin että heidän säkkinsä lensivät kauas heidän selkänsä taakse. Pidimme heidät aloillaan kunnes poliisit tulivat ja veivät heidät putkaan. Seuraavana aamuna FarmariAisha luki päivän lehteä ja näki uutisen "Pieni neo pelasti maankuuluisimman farmarin".
LOPPU |
|
| Nimi: Emilia |
19.02.2010 11:22 |
Olimme aamulla kaikki todella väsyneitä ja nukuime kunnes siivooja tuli herättämääm meidät hotellissa ja tajusimme, että emme olekkaan vielä kotona. Lola lähti heti herättyään shoppailemaan ja minä jäin Oskun kanssa kahdestaan. Menimme sitten Oskun pyynöstä rantaan uimaan. Polskuttelimme siinä hetken, kunnes Oskun alkoi tehdä mieli jäätelöä. Kävelimme sitten ihan vieressä olevaan jäätelö kojulle, mutta Oskulle ei kelvannut jäätelö sieltä. Lähdimme sitten satamassa olevalla jäätelökojulla. Onneksi satamaan ei ollut pitkä matka, mutta osku halusi kävellä yksin. No eihän se osannut kävellä kunnolla ja kaatuili kokoajan ja kilometrin matkaan kului yli tunti aikaa, mutta Osku oli iloinen saadessaa tehdä asioita itse. Esimerkiksi se halusi aina pukeutua itse ja yleensä se söikin yksin.
No pääsimme onneksi lopulta satamaan ja ostamaan jäätelöä. Osku halusi kolme pikkupalloa ja minä otin vain mansikkaa. Osku sotki paljon syödessää mansikka-suklaa-kinuskijäätelöään, onneksi minulla oli paperia mukana. Osku katseli innoissaan veneitä ja toivoi pääsevänsä vene ajelulla ja minä suostuin.
Menimme etsimään sitten Lolaa. Onneksi kaupunki oli pieni ja Lolalla oli kännykkä mukanaan. Loloa oli pienessä muoti liikkeessä lähellä satamaa. Mutta hän ei ollut ostanut mitään. Menimme sitten kaikki pakkaamaan tavarat venematkaa varten ja minä juoksin hotellin aulaan varaamaan matkan. Osku pakkasi kaikki hiakkalelunsa ja uimarenkaansa ja Lola kirjoja, auringonvarjon ja aurinkolasit. Minä pakkasin mukaan jäätelöä ja hedelmiä kaikille.
Pin olimme taas satamassa ja alkoi satamaan. Kaikki juoksimme laivaan ja onneksi sade loppui pian ja pääsimme lähtemään matkaan. Pian aallot jo keinuttivat pientä paattia ja kaikkia alkoi taas väsyttää. oli tosi ihana sää ja vesikin oli ihanan puhdasta.
Vene rantautui pieneen saareen, jossa oli ihanat hiakkarannat ja ihania vihreitä kasveja...
Jatkuu...
_♥♥___♥♥_________♥♥♥♥
_♥♥___♥♥___ ____♥♥___♥ ♥♥♥
_♥♥__♥♥_______♥___♥♥___♥♥
__♥♥__♥______♥__♥♥__♥♥♥__♥♥
___♥♥__♥ ____♥__♥♥_____♥♥__♥
____♥♥_♥♥__♥♥_♥♥________♥♥
____♥♥___♥♥__♥♥
___ ♥___________♥
__♥_____________♥
_♥____♥_____♥____♥
_♥_______o_____ __♥
_♥_____=___=_____♥
___♥_____W_____♥ Heh! |
|
| Nimi: Emilia; Lola, Osku |
13.02.2010 17:17 |
Tänään menimme uimaan Lola lekotteli rannalla ja Osku halusi, että uitan sitä
rannassa. Laitoin sitten Oskun sellaiseen vähän kuin uimarenkaaseen jossa on
pohja. No Osku näytti siinä tyytyväiseltä ja Lolakin tuli uimaan ja minä pääsin
aurinkotuoliimme.
On vaihteeksi kiva hoitaa pikku Oskua, kun se vaan on niin pieni ja Lola on jo
teini . No Osku on oikein hauska tänäänkin aamulla se oli sotkenut koko
hotellihuonee tai ei se niin hauskaa ollut, mutta Oskulla oli ainakin hauskaa,
kun me Lolan kanssa siivosimme. Lolakin pitää uudesta pikkuveljestään ja heillä
on yhdessä oikein hauskaa.
No tänään siis olimme vain rannassa eikä tapahtunut mitään. No sitten päätimme mennä johonkin ravintolaa. Löisimme oikein kivan päikan sielä ei ollut päljoakaan väkeä ja tilasimme Lolan kanssa Kalaa ja Osku sai vain katsella.
Hotellilla sitten alkoi tapahtua. Ensin Lola rikkoi vahingossa maljakon ja minä aloin siivota sitä pois, kun Osku alkoi kuoriutua. Olia aivan sekaisin ja onneksi Lola osasi auttaa ja Osku kuoriutui aika siististi. No heti kuoriuduttuaan se sanoi vaan "Moi"Ja minua alkoi naurattaa. Osku oli niin söpö ja ihana. Menimme sitten Oskun pyynnöstä uudestaan illemmalla siihen samaan ravintolaan ja okukin sai kalaa.
LOPPU
(Taas tällänen tosi lyhyt ) |
|
| Nimi: Emilia |
13.02.2010 11:55 |
Tänään koitimme kesyttää Lilliä ja Lolalta se oikeasti näytti onnistuvankin, mutta minulla ei alkuunkaan. Lolalla on tanssitunti vain kerran viikossa ja mietin jos menisimme matkalla, mutta Lola joutuisi olemaan yhdeltä tanssitunniltap ois, muuta mieluummin hän kyllä matkalle halusi lähteä ja jaoimme sitten hommia minä etsisin erilaisia matkoja ja sitten päättäisimme niis tä parhaan, Lola etsi lemmikeillemme hoitajan matkan ajaksi. Minä löysin sitten mahtavan matkakokhteen, voisimme mennä maatilalle lomalle, mutta Lola ei suostunut ja lähdimme sitten Havaijille (Tartteeko enään ilmoittaa viekkuun, että menemme matkalla ja se maksaa 15&euro
Otimme halvan äkkilähdän joka lähti jo samana päivänä ja pakkasimme äkkiä kesävaatteemme mukaan. Lola oli saanut naapurin kiltin mummelin hoitamaan lemmikkejä ja me olimme saaneet pakattua ja päätimme käydä vielä kaupassa matkalla lontokentälle, mutta emme sitten ostaneetkaan mitään.
Pian olimme sitten lentokentällä ja oli sielä paljon muitakin. Minusta on lentokentätä ovat mukavia, sielä eri kulttuurit kohtaavat ja voi salaa opetella jotain uutta kieltä. No Lola ei sitten pitänyt lentokentästä ollenkaan, mutta se taisi johtua Lolan lentopelosta, jota hän ei tietenkään myönnä. Ytäkkiä Lola juoksi lentokentän nukkemyymälään ja osti usukilleen, jonka oli ottanut mukaan jotain ranta tarvikkeita.
Pian meidän oli mentävä, jo portille 6 ja läento¨kone tuli aivan pian. Kohta saimme jo istuutua koneeseen ja se lähti aikapian lentoon. Lolaa jännitti ei sillä mitään hätää ollut, mutta se ei ollut ennen lentänyt lentokoneella tai mitenkään muutenkaan. No pian olimme jo perillä ja kun ovet aukesivat sisään tulvahti ihana trooppisen ilmaston tuoksu. Menimme sitten etsimään matkatavaroitamme ja riisumaan talvitakkejamme. Bussimme lähti heti, kun olimme päässeet sinne sisään ja matka kesti noin vartin.
Kun tulimme hotellille huomasimme maassa pienen hylätyn neomunan. Otin sen syliini ja menimme hotellin aulaan. Aulassa minulle selitettiin, että joku outo asiakas oli ylännyt neonsa ja antanut sen hotellilla ja he olivat heittänee tsen pois. Minä tietenkin suutuin, koska ei neomunia voi kohdella niinkuin mätääntyneitä kananmunia. No päätin sitten pitää neon ja annoin sen nimeksi Osku.
LOPPU |
|
| Nimi: ♥Emilia♥ja♥Lola♥ |
03.02.2010 16:12 |
Lola heräsi ajoissa ja oli etsimässä sopivia tanssi vaatteita. Ei hän näyttänyt
löytävän vaikka penkoi minunkin vaatekaappini. Menin sitten laittamaan aamupalaa
ja kävin siinä samalla myös pesulla ja etsin Lolalle jotkut verkkarini ja
todella söpön topin. No Lola söi sitten nopeasti ja puki asunsa päälleen.
Äidinkielen kokeesta Lola oli saanut kympin ja oli siitä todella tyytyväineen
siihen. Me sitten hulluina ajoimme nuorisokeskukselle jossa tanssitunnnit
pidettiin polkupyörällä. Oli todella kylmä onneksi matke ei ollut pitkä. Lolalla
oli vaaleanpunainen fillari jonka olin hänelle ostanut joskus, kun hän oli vielä
taapero. No joka tapauksessa ajoimme nuorisokeskukselle ja, kun tunti alkoi minä
lähdin kauppaan ja ostin vähän kaikkea. Ostin ruokaa ja hattaraa, lemmikillemme
Lilylle leluja ja muuta tavaraa ja sitten ötökän tavaroita ja jotain pelejä ajan
kuluksi tylsiin hetkiin.
Lolan tunti loppui pian ja näytin hänelle ostokseni. Lola ihmetteli ötökän
tavaroita ja pien tajusi, että saa valita lemmikkikaupasta oman pikku ötökän.
Lola valitsi pikkuisen ja tosi söpön örkin ja sen nimeksi tuli Lilli!♥
Lilli on todella kiukkuinen ötökkä ja heti, kun päästimme sen vapaaksi se
karkasi pöydän alle ja pysyi sielä koko luppu illan. Minusta oli hauskaa, kun Lilli tuli meille, mutta se on aika vihainen ja puree helposti. Lola sai sen joten kuten kesytettyä ja minä en ollenkaan. Onneksi Lilli ja Lily ystävystyivät tosi hyvin♥
Loppu!♥♥♥
|
Vastaus:
Saat tästä 10€ |
|
| Nimi: Perona |
02.02.2010 21:19 |
() ()
(._.)
(" (" <--- Ton pitäisi esittää pupua, joka istuu nurmikolla. XD
///////
__________________________________________________________ ___________
Heräsin kun Minni huusi kurkku suorana vuoteessaan:
-EI! EN HALUA! PERONA!
-Mikä hätänä? Minä kysyin, hieroin silmiäni ja nostin itkevän Minnin syliini.
-Näin painajaista. Minni sanoi itkun keskeltä.
Kävelin Minni sylissäni alas hotellinvastaan otolle ja sanoin:
-Onko mahdollista saada jotain juotavaa?
Kassan neiti katsoi itkevää Minniä ja antoi sitten mansikka mehua, jota Minni rakasti.
-Kiitos. Minni sanoi ja joi mehun.
Minni ojensi lasin neidille ja sitten menimme takaisin huoneeseemme.
-Mitä te teette? Juuri herännyt Lena kysyi.
-Minni näki painajaista. Minä sanoin.
Laskin Minnin Zoron viereen nukkumaan. Lena hyppäsi viereeni ja nykäisi hihastani.
-Kuka on keksinyt sen, että meitä pidetään lemmikkeinä? Lena kysyi.
-En tiedä, etkö pidä siitä? Minä vastasin.
-Pidän kyllä, ainakin kun sinä olet hoitajani. Lena sanoi ja nostin hänet syliini.
Silitin Lenaa kunnes tämä nukahti. Laskin Lenan minun sänkyyni ja peittelin hänet.
Aamu koitti nopeasti...
-Huomenta! Lilli huusi ja kilisteli lehmänkelloa ympäri hotellia.
-Lilli! Tule äkkiä. Minä huusin oveltamme nolona.
-Voitko taas laulaa sen äitisi laulun? Leila kysyi.
-Okei, voin yrittää. Minä sanoin.
Yhden vaan toiveen jos saan,
kanssa sun laulaisin vaan.
Sä ystävä kallein oot mulle ainiaan.
Yhden vaan toiveen jos saan,
kanssa sun laulaisin vaan.
Sä ystävä kallein oot mulle ainiaan.
La-lal-la-la-laa,
la-lal-la-la-laa
-Se oli hyvin kaunis. Minni sanoi.
-Kiitos. Minä sanoin.
-Mitä me tänään tehtäisiin? Lilli kysyi.
-Jäätelölle? Minkki ehdotti.
-Taidat todella pitää jäätelöstä. Minä sanoin ja halasin Minkkiä.
Jatkuu---> |
Vastaus:
Rahat jatkossa |
|
| Nimi: Emilia |
02.02.2010 17:08 |
♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫ ♫
Lola oli taas kiukkuinen. Häntä suututti, koska tanssi alkaa vasta huomenna ja huomenna on myös äidinkielenkokeet. Eili Lola aloitti lukemisen heti aamusta ja minä autoin osaamiseni mukaan. Ensin Lola harjoitteli Hannah Montanan musiikin tahtiin (Laita soimaan vaikka Yuo'll always find yuo way back.) pronomineja:
-Minä, sinä, hän, me, te, he. (Persoonapronominit)
-Tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne. (Demostratiivipronominit)
-Itse (Refleksiivipronomini)
-Toinen, toista, toisiaan, toisille... (Resiprookkipronominit)
-Kuka?, mikä?, ken?, kumpi?, kumpainen? (Interogatiivipronomineja)
-Joka, mikä. (Relatiivipronominit)
-Joka, jokainen, joku, jompikumpi, jokin, kukin, kumpikin, kukaan, mikään, kumpikaan, kumpainenkaan, eräs, toinen, muu, muutama, sama, kaikki, molemmat, moni, usea. (Kvanttoripronomineja)
tämän Pronominilaulun jälkeen oli vuorossa adjektiivit, verbit, substantiivit, partikkelit ja numeraalit eli yksi karkki suuhun toinen karkki suuhun...
Minusta Lola harjoitteli hyvin ja odotemme vaan nyt hyviä arvosanoja. Lolalla on mennyt hyvin koulussa ja hän on ollut todella kiltti.
Nyt Lola kuuntelee täysill Hannah Montanan The best of worlssia♫ ja laulaa pronominilauluaan♥
Loppu♥☮♫
(Ens kerralla pitempi, mutta nyt on kiire lukemaan äikkää ja niitä pronomineja )
                         
♫ ♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫♫
☮☮☮☮☮☮☮☮☮ ☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮☮
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥ ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥☮♫♥ ☮♫♥☮♫♥☮♫ |
Vastaus:
Ihan kiva tämäkin, saat 5€ |
|
| Nimi: Emilia ja Lola! |
02.02.2010 16:39 |
(¯`v´¯
`.¸.´
¸.•´¸.•´¨ ¸.•*¨
(¸.•´ (¸.•´ .•´¸¸.•´¯`•-♥
Lola ja minä olimme aamiais pöydässä ja koitin, että katsoisimme Hello Kittyä ja Lola sanoi sen olevan maailman ******* ohjelma ja minä vaihdoin sitten äkkiä puheen aiheen ratsastukseen ja Lola sanoi sen olevan yhtä tylsää ja tosi pöljää. No minä käskin kuitenkin Lolan ratsastustunnille, mutta tajusin sen olevan Lolan vviimeinen ratsastustunti ja peruimme loput. Menimme sitten etsimään Lolalle jotain tanssia harrastukseksi ja päädyimme hip hoppiin tai jaz- tanssiin. Lola ulkoilutti Lilyn vähän valittaen ja kun hän tuli sisälle alkoi kauhea välitus painosta ja siitä, kun hänellä ei ollut mitään päälle pantavaa tanssitunneille. Minä ehdotin, että vuokraisimme jonkun elokuvan ja Lola halusi vuokrata "Hannah Montana the movien". Hävin vuokraamassa sen. Onneksi vuokraamo on ihan lähellä ja sitten katsoimme sen. Lola tykkää näköjään nyt Hannah Montanasta. Minä annoin sitten elokuvan jälkeen ostamani sukuke nuket Lolalle ja hän väitti ettei leiki enään, mutta illalla, kun katsoin hänen huoneeseensa avaimenreijästä nain söpön nukkeleikin.
Loppu!
(Joo on lyhyt, mutta en jaksanut kirjottaa kokonaan uusiksi ) |
Vastaus:
Saat tästä 6€ |
|
| Nimi: Emilia |
02.02.2010 16:24 |
Eiii!!!
Kirjoitin kauan yhtä tarinaa, mutta sitten kävi jotain ja netti meni ja nyt pitää alottaa alusta! |
Vastaus:
Harmi... Minullekin käy niin aika usein, mutta kirjoittele aina vähän ja sitten kopioit sen. Tee niin aika usein ja myös silloin kun oleet lähettämässä sen, koska se saattaa hukata tarinan ihan itsestään. |
|
| Nimi: Emilia |
31.01.2010 15:41 |
Aamulla Lola oli taas herännyt ennen minua ja mennyt katsomaan Hello Kittyä telkkarista. Minä heräsin vasta joskus puolen päivän aikaan ja ihmettelin miksi Lola ei ollut herättänyt minua. No tietenkin televisiosta oli tullut Hello Kittyä koko kausi kerralla ja minä olisin muka kieltänyt häntä katsomasta sitä. No menimme syömään tai minä menin Lola oli jo syönyt samalla, kun katseli televisiota. Tänään ei olisi ratsastusta ja me päätimme pitää vain tälläisen lepopäivän. Katselimme sitten sitä telkkua ja sieltä tuli vielä muutama jakso Hello Kittyä ja sitten katsoimme kaikenlaisia musiikki videoita The voiselta ja musiikki-tv:ltä. Lolahan kasvoi tänään teiniksi mietin ja se oli tavallaan aika haikeaa, kosska nyt se on iso tyttö!
Katsoimme telkkaria aika pitkään ja päätimme sitten ottaa lautapeli kilpailun. Minä hävisin tietenki ja osaksi tahalleen, koska Lola on aika huono häviäjä ja minä olisin joutunut siivoamaan, kun hän olisi suuttunut. Pelasimme siis kaikkia tavallisia pelejä kimbleä, monopolia, afrikantähteä ja monia muita mitä minä kaapista löysin.
Päivä tuntui todella pitkältä vaikka emme paljoa mitään tehneet ja siinä taitaakin olla se selitys, koska silloinhan aika kuluu tosi hitaasti. No sitten Lola on innostunut tanssimisesta saa nähdä aikooko hän lopettaa ratsastuksen ja alkaa tanssia. No kuitenkin huomenna on taas ratsastus ja Lolan ensimmäinen Lilyn ulkoilutus vuoro. Hänen on nyt kun hän on isompi niin hänen on tehtävä enemmän kotitöitä. No tietenkään Lola ei haluaisi tehdä kotitöitö, mutta kyllä hän Lilyn haluaa ulkoiluttaa. Takaisin asiaan. Me siis menimme ulkoiluttamaan Lilyn yhdessä, että Lola oppisi miten se tehdään. Lola pitää Lilystä ja Lily Lolasta no sekin piti sanoa, niin joo taisi tämä tarina loppua tähän, kun alkoi tulla näin sekava. |
Vastaus:
Ja tästä 20€ |
|
| Nimi: Emilia |
30.01.2010 17:07 |
Lola on tuli herättämään minut, koska on nyt terve. Hän halusi aamupalaksi neocolaa ja minä sitten pitkän valituksen jälkeen suostuin. Tänään olimme taas menossa ratsastamaan ja Lola yritti saada minut hevosen selkään. Söimme siis nopeasti, koska tallilla oli peruttu aamuryhmä ja me saimme ratsatsaa koko maneesilla. Lola söi todella nopeasti ja hoputti minua.
Pian olimme jo tallilla ja Lola hevosen selässä. Minä seurasin vierestä ja ulkoilutin Lilyä. Päivä kului todella nopeasti ja pian Lola muistutti taas, että minun pitäisi opetella ratsastamaan. En ensin suostunut, mutta Lola sai minut lopulta leppymään ja hevosen selkään. Ei se sitten niin vaikeaa ollut, mutta uudestaan en kokeile.
Kitona söimme mekaroonia ja katsoimme televisiota. Lolan lempi ohjelma on nykyään Hello Kitty ja on se minustakin suloinen
Loppu! (Anteeksi taas tällänen tosi lyhyt) |
Vastaus:
Saat 15€ |
|
| Nimi: MileyXD |
30.01.2010 09:05 |
|
| Nimi: Mandy |
30.01.2010 09:04 |
(Se uusi hoitaja...........)
Jatkoa.....
Mandy tahtoi mennä katsomaan myös telkkaria.
Televisiosta tuli ohjelma nimeltään -Pupuperhe ja Mandy tietenkin tanssi pupujen mukana.
Jouduin jo hiljentämään television ääntä koska Mandy oli laittanut sen täydelle äänelle.
Oli sunnuntai-ilta ja minä olin luvannut paistaa Mandylle lettuja.
Lettujen paisto tuotti hieman hankaluuksia koska letut meinasivat palaa pannuun.
Kyllä lettujen teko toistaiseksi onnistui.
Menin illalla peittelemään Mandyn hänen sänkyynsä ja toivotin hyvää yötä.
Yöllä Mandy oli herännyt painajaiseen ja tuli sanomaan minulle. -Apua! Näin kauheaa painajaista!
Minä sanoin-Älä huoli tule minun viereeni. Ja tietenkin Mandy sai heti unen.
Aamulla syötin Mandylle kaurapuuroa ja samalla hän katsoi televisiosta ohjelmaa-Hannah Montana.Se oli Mandyn lempiohjelma sillä se ohjelma sisälsi hyvät musiikit ja juonet. |
Vastaus:
Saat tästä 17€, mutta muista että Mandy on vasta muna, se ei syö, puhu tai kävele |
|
| Nimi: Mandy |
24.01.2010 11:39 |
(Olen uusi hoitaja)

Mandy sai kodin minun luotani.
Mandy oli tästä tietenkin hyvin innoissaan.Hän alkoi heti tutkia eri huoneita ja juoksenteli joka paikkaan.
Kun Mandy näki suihkun niin hän ihmetteli siinä pienen tovin.
Mandy silmään osui heti suihkun letku.Se oli Mandystä erikoinen.
Minä selitin Mandylle että se kapistus oli suihku.Mandy vain hoki koko ajan mielessään-suihku,suihku,suihku,suihku jippii!
Sanoin jo Mandylle-lopeta en jaksa enää kuunella! Mutta Mandy ei lopettanut. 
Jatkoa tulee |
Vastaus:
Rahat jatkon jälkeen. |
|
| Nimi: Lisa |
23.01.2010 11:08 |
Aamulla kävin herättämässä neot ja kerroin heille suunnitelmastani.
-Tänään lähdemme maalle! Sain FarmariAishalta kirjeen jossa hän kysyi meitä sinne auttamaan.
-Jee! Minä tahdon maalle! Mira huusi
-Ei en lähde! Sanni sanoi
-No jos et kerran lähde saat jäädä tänne yksinään. Sanoin Sannille ja menin etsimään Miralle vaatteita. Kun Mira oli pukenut minä, Mira, Coco ja Leima lähdimme bussiin. Pian saavuimme perille.
-Voi voi kun jännittää! Mira sanoi ja melkein pudotti Leiman selästään. Koputimme oveen ja FarmariAisha päästi meidät sisälle. Hän kertoi että hänen lampaansa olivat karanneet metsään ja meidän täytyi etsiä ne. Lähdimme heti matkaan.
-Mira ja Leima menkää tuonne niin minä ja Coco menemme tuonne.
Mira ja Leima kulkivat pitkää metsäpolkua eteenpäin.
-Hei! minä keksin! Minä lennän ja kerron sinulle missä lampaat ovat! Mira keksi
Leima nyökytti vastaukseksi
Mira lensi ja huusi tuolla on yksi! Leima mönki kovaa vauhtia ja hyppäsi lampaan päälle. Lammas pelästyi ja lähti juoksemaan.
JATKUU...
____________________________________
Hehhee. .. Google on tehny jonkun uudistuksen ja meinasin hävittää tämän tarinan sen takia...Onneks löysin tän taas. |
Vastaus:
Saat 15€ |
|
| Nimi: Emilia |
22.01.2010 08:59 |
...Jatkoa
Lola halusi heti suklaata ja ratsastusopettaja sanoiheti, että ollaampa sitä tooosi kipeitä, kun suklaatakin voi syödä. Minä menin laittamaan yskänlääkettä kuppiin ja annoin sen Lollalle. Lola joi kiltisti ja loppupäivän ratsastuksenopettaja leikki Lolan kanssa.
Loppu!
( Taas lyhyt, mutta koitan taas nousta takaisin entiseen tasoon) |
Vastaus:
Joo, ihan kiva, saat 15€ |
|
| Nimi: Emilia |
21.01.2010 10:23 |
Lola tuli herättämään taas minut, jo kuudelta. Lolalla oli huono olo. Se oli varmaan vilustunut. Laitoin Lolalla kamomillateetä ja etsin kaikki kaulahuivini ja viltit. Lolaa suututti, kun ei päässyt ratsastamaan. Käskin sitten Lolan nukkumaan sohvalle ja avasin television. Sieltä ei tullut oikein mitään, mutta oli sekin ihan hyvä, koska Lola nukahti heti. Minä siivoilin sitten ja soitin talliille, että Lola ei pääsisi tulemaa, koska on kipeä. Tallin omistaja oli todella pahoillaan ja lupasi tulla kylään.
Lola heräsi sitten, kun oli nukkunut kolme tuntiaja halusi syödö jotain. Annoin Lolalle lämmintä mehua ja yskänlääkettä ja sitten Lolan ratsastuksen opettaja jo tulikin. Hänellä oli mukanaan omatekemäänsä yskänlääkettä ja suklaata...
Jtkuu...
(Olen tänään kipeä ja en nt jaksa sittenkään kirjoitella. Jatkan toto myöhemmin) |
Vastaus:
Rahat jatkossa.. |
|
| Nimi: Misha |
20.01.2010 16:47 |
Oli aikainen aamu ja nousin ylös.Kutittelin myös Lauran ja Datun hereille.Laura oli hiukan vihainen koska hänen kauneus unensa keskeytettiin,mutta selvisi kiukkupuuskasta parin tunnin kuluttua.Datu oli jo kerinnyt tietysti ulos leikkimään ja riehumaan.Keksin leikin josta saisin molemmat innostumaan.Nimittäin luontoretki.Kävimme vuokraamassa tutkimus asut jotka sopivat säähän kuin säähän.Laura ei suostunut pukemaan asua ylle ennen kuin huomasimme pinkin samanlaisen.No Datulle oli löytynyt limenvihreä jo ennen kuin olimme edes siellä sillä Datu oli juossut vuokraamolle edeltämme.Minä puolestani vedin ylleni ruskean asun joka oli mielestäni hiukan hiostava.Sitten lähdimme safarille.Me patikoimme ja näimme leijjonan,kirahvin,norsun,apinoita ja monen moisia muita kivoja eläimiä.Sitten olikin aika palata kotiin.
________________________________________________________________ ___
Sori kun en pystyny kirjotta pitempää.Mun piti tulla pois tietokoneelta mahollisimman rivakkaan. |
Vastaus:
Kiva että edes yrität hoitaa, saat 10€ |
|
| Nimi: Emilia |
18.01.2010 17:09 |
Kamala tarinaripuli jos niin voi sanoa
Lola oli taas herännyt ennen minua ja mennyt hoitamaan Lilyä. Ne olivat niin söpöjö, että minun piti ottaa heistä valokuvakin. Niin sitten laitoin jotain aamupalaa Lolalle ja sitten Lilylle. Lola halusi tänään ratsastamaan ja minä päätin ottaa Lilyn makaan, koska sitä pitää ulkoiluttaa paljon.
Tallilla Lola meni ratsastamaan ja hoitamaan hevosia. Se on jo aika omatoiminen ja varhaiskypsä. Tai en tiedä minusta ainakin kun jo lapsena ratsastaa omatoimisesti.
Lenkitin Lilyä ja mietin kokoajan Lolaa ja pärjäisikä hän nyt yksin. Tai olihan Tallin omistaja hänen kanssaan. No jokatapauksessa menin katsomaan tuntia, kun olimme kevelleet kilometrin matkan.
Lola oli niin säpä hevosen selässä ja minua huvitti, kun hän ratsasti niin söpösti. Lopuksi Lola opetti minullekin miten hevosia hoidetaan ja olin iloinen, kun olin päättänyt antaa Lolan ratsastaa.
Loppu! (Tämä on sitten todellä lyhyt, mutta en halunnut jättää kesken) |
Vastaus:
Ihan sopivan mittainenhan tämä on, saat 15€ |
|
| Nimi: Emilia |
18.01.2010 16:45 |
Lola oli jo herännyt aikaisin ja piirsi jotain uuteen vihkoonsa. Menin lähemmäs katsomaan kuvaa ja sehän oli hevonen.
-Mennäänkö jo tallille? Lola kysyi heti.
-Ensin pitää syödä ja... Olin sanomassa syödö ja pukea, mutta Lola oli jo pukenut. Menin sitten itse pukemaan ja Lola söi pika vauhtia ja alkoi hoputtaa minua. Kun olin pukenut ja syönyt Lola oli jo ulko-ovella.
-Mennään ja! Se huusi.
-Okei, vastasin ja lähdimme matkaan.
Olimme pian perillä ja Lola alkoi hyppiä ilosta. Menin kysymään voisiko Lola ratsastaa.
-Tietenkin voi! tallin omistaja kiljaisi ja meni etsimään pientä ratsastuskypärää. Minua vähän suututti olin odottanut hänen kieltäytyvän. Onhan hauskaakun on jokin juttu josta Lola pitää, mutta sitten hän tajuaa, että hevonen ei tottele kuin kone ja kyllästyy.
Pian Lola oli jo valmiina ja Tallin omistaja auttoi hänet hevosen selkään. Lola oppi melkein heti ratsastamaa ja oli oikein kärsivällinen. Aloin jo lämmetä ajatuksele, että Lola aloittaa ratsastuksen ja täitin ratsastus lomakkeen jossa kyseltiin kaikkea, että ethän kiusaa hevosia ja muistat harjata ja ruokkia ja niin edespäin.
Olimme olleet tallilla jo viisi tuntia, kun Lola sanoi ,ettei enään jaksa ratsastaa siis jaksaa myöhemmin, mutta nyt on ihan poikki. Nii lähdimme sitten kotiinpäin. Matkalla Lola halusi käydä eläinkaupassa katselemassa ja niin menimme sinne. Kiertelimme vähän ja sitten ihastuimme pieneen nallea muistuttavaan lemmikkiin. Olin ostanut lolalle jo kausikortin ratsastustallille niin mietin hetken kannattaako ostaa vielä lemmikkiä, mutta Lolan katse pahmitti minut ja annoimme lemmikilla nimeksi Lily. Lola alkoi leikkiä Lilyn kanssa heti kotiin päästyään. Pian tuli taas nukkumaan meno aika ja Laitoin Lilylla pienen korin jossa oli söpö huopa, jossa oli sydämmiä
Loppu! |
Vastaus:
Kiva tarina, saat 25€ |
|
| Nimi: Emilia |
18.01.2010 16:17 |
Heräsin, kun Lola hyppi vatsani päällä.
-Herää!!!Se huusi.
-Okei, mumisin ja nousin laittamaan aamupalaa. Lola söi pilttiä, vaikka se on jo lapsi. Minua harmittaa, kun se kasvaa niin nopeasti. Voisipa ajankulua hidastaa. Enään kuusi "päivää" nii Lola on jo teini ja en voi enään halia häntä samalla lailla, tai tietenkin voin, mutta haluaahan hän varmasti vähän omaa rauhaa.
Kun olimme syöneet. Niin lähdimme elokuva vuokraamoon. Lola halusi vuokrata jonkun heppa-leffan ja minä suostuin. Lolaa on alkanut kiinnostaa hevoset ja hän haluaisi aloittaa ratsastus-harrastuksen. Minä en itse ole koskaan paljoa hevosista välittänyt, mutta ehkä minä lolan ratsastus tunnille vien jos se on kiltisti. Kuitenkin katsoimme sen heppa ohjelman ja se oli oikein hauska. Siinä ratsastajalle tapahtui aina kaikkea hassua.
Lopulta, kun elokuva loppui Lola alkoi taas puhumaan siitä, että haluaisi alkaa rtsastaa. Ja sitten ei auttanut muu kuin lähteä hevostallille katsomaan hevosia.
Tallilla Lola juoksi heti halaamaan heppoja ja minä juttelin tallin omistajan kanssa siitä paljon tunnit maksaisivat ja kannattaisiko Lolan aloittaa ratsastus jo näin nuorena. Omistaja oli sitä mieltä, että kannattaisi odottaa vähän aikaa ja voi olla, että tämä innostus on ohimenevää. Olimme talliila jonkin aikaa ja Lola sai harjata ja ruokkia hevosia.
Kotona Lola ei enää puhunut hevosista ja toivoin sen unohtavan ratsastuksen, mutta se pyysi kin sitten illalla vähän ennen nukkumaan menoa voisiko edes kokeilla ratsastusta ja minä lupasin taas sille, että menisimme huomenna uudestaan tallille ja kysyisin saisiko Lola kokeilla ratsastusta.
Loppu! |
Vastaus:
Saat 20€ |
|
| Nimi: Emilia |
18.01.2010 15:37 |
Kun Lola oli tullut keittiöön niin me menimme suoraan pöytään. Annoin Lolalle pilttiä ja neocolaa.
Kun Lola oli maistanut pilttiä niin hän sanoi tämä on tosi hyvää!
Kysyin Lolalta:
-Ostanko sitä jatkossa?
-Joo, osta vain! Lola sanoi ja hymyili.
-Mennään huomenna kauppaan ostaman kaiken laista että sinulla menee aika täällä,
sanoin Lolalle iloisena.
Kun olimme syöneet niin me menimme ylös pesemään hampaat.
Lolalla oli mukana neo-hoitolalta muumi- hammas tahnaa.
Laitoin Lolalle sitä, ja itselleni laitoin omaa tahnaa.
Heti kun olimme pesseet kumpikin hampaamme, niin me menimme
alas ja kysyin, että haluaisiko Lola mennä kirjastoon?
-Joo, Lola oli innoissaan.
-Hyvä on, mennään sinne klo 12 kun se aukeaa, sanoin
-Ja sitä ennen voisimme mennä vaikka leikkipuistoon? Lola kysyi
-Hyvä idea! Huusin.
Sitten me menimme eteiseen ja puimme lämpimästi vaatetta päällemme.
Sitten lähdimme Leikki kenttää kohdi. Huomasimme samalla että nyt
paistaa aurinko ja melkein kaikki paikat olivat kuivuneet
auringon säteilystä maata kohden ja varmasti leikkikentän
liukumäet ja keinut ja kaikki olivat kuivuneet.
Saavuimme Lolan kanssa leikkikentälle.
Menimme ensiksi hiekkalaatikolle, koska
se hiekka oli hieman kosteaa ja sai tehtyä hiekka kakkuja.
Lola teki kuvioita semmosilla muoteilla ja minä kanssa tein.
Se oli tosi kivaa ja OLolakin tykkäsi paljon.
Aika kului ja me menimme keinuihin.
Annoin Lolalle vauhtia ja Lola kiljui ilosta!
Sitten kello olikin jo 12. Menimme kävellen
kirjastoa kohti. Lola ja minä menimme sisälle ja
kävelimme suoraan lasten kirjojen luokse.
Luin Lolalle prinsessa kirjoja ja nalle-puh kirjoja.
Lola tykkäsi. Kirjastossa oli tarjolla pipareita ja
mehua. Otimme Lolan kanssa piparia ja mehua.
Onneksi mehu oli lämmintä, koska ulkona oli tänään
vähän vilpoiken päivä. Menimme sen jälkeen vielä hetkeksi
lukemaan kirjoja. Katsoin kelloa se oli jo puoli kolme.
Menimme kotiin kirjastossa luettuamme yhden kirjan.
Sitten lähdimme kotia kohti. Menimme kotona syömään
ensiksi välipalaa. Ja sen jälkeen me pelasimme eri
lautapelejä jaleikimme. Lolan mielestä olen hyvä hoitaja!
Hän itse sanoi. Kello on 5. Sanoin että kylläpä tämä aika
menee nopeasti hyvässä seurassa.
-Niin menee, Lola sanoi.
-Mennäänkö katsomaan pikku-kakkosta? Kysyin Lolalta.
-Mennään vain! Lola riemuitsi.
Kun olimme tulleet olkkariin niin laitoimme tv:n
päälle ja sitten sieltä tulikin 2 kanava.
Katsoimme Pikkukakkosta tunin ajan ja sitten minä hain meille
juotavaa. Otin kaapista mehua ja toin olkkarin
pöydälle meille juomista. Laitoin DVD:n pyörimään.
Sieltä tuli Pate-postimies.
Lola tykkää siitä ohjelmassa. Se kesti 2 tuntia ja
silloin olikin jo nukkumaan meno aika.
Sanoin Lolalle että mennäänpäs nyt pesemään hampaat.
-Mennään vain, Lola sanoi.
Sitten pesímme hampaat ja sen jälkeen menimme nukkumaan.
LOPPU! |
Vastaus:
Kiva ja pitkä tarina. Saat 30€ |
|
| Nimi: Emilia |
18.01.2010 15:28 |
Aamulla kun heräsimme Lolan kanssa niin me päätimme mennä tänään kauppaan kun nyt sitä rahaakin on. menimme ala-kertaan syömään aamiaista. Kun aamiainen oli syöty niin me menimme ylös.
Ylhäällä me pesimme hampaat ja harjasimme tukkamme.
Kun se oli tehty niin me menimme vaihtamaan vaatteet päällemme.
Sitten menimme alas ja puimme eteisessä itsemme. Lolalla oli ihana uusi mekko ja kaulahuivi ja lapasit, minä olin vetäissyt päälleni vanhan takkini
Vaikka Lola ei ole muna niin minä kannoin sitä. Sitten tulimme kaupan pihaan ja astuimme kaupan sisälle. Otin ostoskärryn ja Lola halusi mennä siihen lasten juttuun istumaan. Lola nauroi ja riemuitsi siitä kun sai olla ostoskärryn kyydissä ja vetää hyllyistä tavaraa.
Kun kauppa oli kierretty niin menimme kassalle. Ostokset
maksoivat paljon mutta minulla oli onneksi rahaa.
Kun olimme pussittaneet ruuat niin me menimme kotiin.
Kun tulimme kotiin niin minä purin kauppakassit ja Lola
katsoi pöydältä ja antoi ruokaa minulle samalla siitä.
-Olet hyvä apu minulle! Sanoin Lolalle ja Lola nauroi.
Sitten minulle soitettiin että Lolalla olisi tänään neuvola.
Sanoin siitä Lolalla ja sitten me lähdimme samantien neuvolaan.
Kun tulimme neuvolaan niin me menimme odotus huoneeseen odottamaan vuoroa. Pääsimme melkein samantien. Tohtori sanoi että olisi piikin aika. Lola katsoi lääkäriä. Lääkäri haki piikkivälineet ja laittoi piikkiin nestettä. Sitten lääkäri tuli piikin kanssa ja antoi Lolalla piikin. Se sanoi että se piikki auttaa siihen että ei tule jäykkäkouristusta.
Juttelimme tohtorin kanssa piikistä hetken ja sitten punnitsimme Lolan. Lola oli hyvän painoinen ja muutkin asiat olivat hyvin.
Sitten saimmekin jo lähteä. Päästyämme kotiin niin kello oli jo 3.
Kyllä aika menee. Lola itki vähän piikistä ja osoitti sitä mihin piikki laitettiin. Sen jälkeen me menimme syömään. Kun olimme syöneet niin kello oli jo 4.
Menimme katsomaan pikkukakkosta. Se kesti pari tuntia aj kello oli kuusi. Hain meille juomista ja sen jälkeen kun olimme juoneet niin me menimme leikkimään ostamallamme leluilla.
Sitten me menimmekin jo nukkumaan!
LOPPU! |
Vastaus:
Kirjoitat ihan hirveästi, saat 20€ |
|
| Nimi: Emilia |
18.01.2010 15:15 |
Tänään heräsin normaalisti omasta sängystäni. Vieressäni nukkui Lola. Kävin laittamassa meille aamupalaa. Lämmitin saunan, koska tahdoin välttämättä aamusaunaan. Lola taisi jo herätä, koska rupesi kovasti pomppimaan pedissään. Nostin Lolan syöttötuoliin ja rupesimme syömään. Jääkaappi narahti oudosti ja Lola tirskahti sille. Naurahdus/ Tirskahdus kuulosti oudolta, joten purskahdin nauruun. Niin minä ja Lola nauroimme monta minuuttia. Jotain yhteistä meillä ainakin oli: Molemmat tykkäävät nauramisesta! Pian olin kuitenkin saanut jo syötyä ja sauna oli kuumana. Kävin yläkerrassa vaihtamassa saunatakin ylleni ja lähdin kellarin saunaan. Sauna oli juuri uudistettu ja se oli tosi hieno. Lola tuli tietysti mukaan. Kaadoin Lolalle lämmintä kylpyvettä ja nostin paljun lauteille. Nostin Lolan paljuun ja sitä nauratti kovasti. Heitin löylyä ja Lola alkoi hikoilla.
-Hikoilevatko neotkin?? kysyin ihmeissäni Lolalta. Lola oli vihainen ja sanoi jotain sen tapaista kuin tietenkin ja Uhkasi, että minun tulisi lukea ensin neon kasvatusopas ennen, kuin ottaa neo. Pian minullekkin tuli jo kuuma ja menimme suihkuun. Pesin Lolan viileällä vedellä, jotta se ei enää hikoilisi. Kun olimme valmiita, menimme pukuhuoneeseen pukemaan. Sitten lähdimme kotiin.
KOTONA:
-Jäiköhän sauna päälle? kysyin Lolalta. Lola sanoi:
-Ööö-ö..,
Jätin Lolan Lattialle leikkimään ja kipitin kellariin. Menin saunaan ja kokeilin olisiko se kuuma. Avasin oven ja menin sisään...
... ja sekunnin opäästä tulin ulos. Sauna oli tulikuuma!!!!
-Lola oli oikeassa, ajattelin. Painoin saunan pois päältä, ja niin menin takaisin kotiin. Lähdin siitä viemään Lolaa päiväkotiin...
... Myöhemmin, kun tulimme kotiin, tuli naapurin mies vihaisena vastaan ja valitti, kun maanantaisin sauna pitäisi jättää aamusta päälle, että hän voisi saunoa, eikä hänen pitäisi sytyttää sitä. Olin ihan punainen ja menossa poispäin, kun Lola möläytti:
-Mjikti shinä sjammutit sen? Se puhui niin kovaa, että naapurin setä kuuli ja alkoi pitämään kamalaa saarnaa siitä, kuinka huonosti kuuntala kokouksissa mitä mikäkin päivä on muistettava.
Lopulta pääsin lähtemään ja Lola hekotti koko illan. Siitä oli hauskaa, kun Naapurimme oli suuttunut meilla, tai siis minulla.
Loppu hyvin kaikki hyvin!  |
Vastaus:
Hauska tämäkin, saat 20€ |
|
|
|